Päiväkoti ja Pro Finlandia raidaavat nyt yhdessä! Tai, ollaan me jo vähän aikaa, mutta pienien aikatauluongelmien takia ei allekirjoittanut ole päässyt pelailemaan ja päivittelemään progea. Noh, eipä tuo mitään sillä Xanesh kaadettiin helposti parissa illassa. Yleinen mielipide taisi meillä olla, että kamala pomo, mutta itse kyllä tykkäsin: teknisesti tarkka ja hiilattavaa oli. Ei ehkä puhtain kaato, mutta harvemmin ensimmäiset onkaan. Itseltäkin jäi paremmat mana potut postilaatikkoon. Seuraavana olisi vuorossa Vexiona!
Related Articles
Mythic Battle of Dazar’alor 1/9 – Champions of the Light
Joo, ei kai tästä voi kauheasti mitään sanoa. Taisi tulle kaksi wipeä ja kolmannella yrityksellä kaato? Edellisen tierin tapaan, ensimmäinen pomo on mythicillä helpompi kuin viimeiset heroicilla. Allekirjoittanut ei päässyt kaatoon mukaan, joten kuvista vastasi Diemedon. Ensimmäinen kaato tapahtui helmikuun seitsemäs.
SoO – 10/14HC – Spoils of Pandaria
Aivan ylihelppo pomo, kunhan saatiin kunnon grouppi kasaan. Ilman herojakin selvittiin (tai ainakin omalla puolella). Video
EpäPoP vol. 2 – Glory of the Eternal Raider
Sössin taukoillessa Hollannissa päätettiin pitää toistamiseen epävirallinen PoP-ilta. Käytiin ensin tekemässä Uldirista achit , jotta kaikki loputkin saivat hurmaavan mountin sieltä, jonka jälkeen kohteeksi valikoitui Eternal Palace. Vaikein taisi olla Radiance of Azsharan hassunhauska “Fun Run”, joka tuntui toimivan… hmm… sanotaan mielenkiintoisella tavalla. Kaikki muut menikin helposti ja Diemelläkin pysyi muna kädessä Orgozoalla. Olisiko ensi […]